perjantai 31. joulukuuta 2010

Hyvää uutta vuotta!

Kaikille blogin lukijoille erinomaisen hyvää uutta vuotta!!

t:Talo Täplän väki


• Published with BlogPress for iPhone •

Location:Merikarvia

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Välipäiviä

Joulun jälkeen ei ole paljon tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Timpureiden kanssa sovittiin että jatketaan vasta vuodenvaihteen jälkeen. Me kävimme tietysti raksalla tarkistamassa ettei mitään ikävää ole tapahtunut. Lunta oli taas paljon mutta muuten kaikki oli ok.

Lumesta puheenollen, sain lähialueita auraavan JT Service Oy:n lupautumaan auraamaan ajotien. Reilun satasen ottavat lopputalvesta, plus kuljetus pois tarvittaessa. Jää meille silti lumitöitä tehtäväksi pihalla, mutta tuosta on suuri apu.

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!

Talo Täplän väki, Harri, Kristiina ja pikkuraksaaja, toivottavat kaikille lukijoille erinomaisen mukavaa ja rauhallista Joulua! Me suuntaamme tästä joulun viettoon länsirannikolle, mutta raksavahdiksi jää jouluporo Veeti (kts. Koti 3:lle, kiitokset Annelle!)

Veeti aikoi ensin pitää vahtia pihalla...


...mutta takapuolihan siinä jäätyy, joten hän siirtyi sisälle lämpöpuhaltimen päälle.


Siinähän sitä voi samalla seurata valun kuivumista, jos muuten tulee aika pitkäksi... (K. huom. Paloturvallisuussyistä Veeti kyllä matkasi pikkuraksaajan mukana takaisin kotiin halittavaksi.)

Radiomainoksen sanoin Veeti toivottaa "Joulua taloon ja tilulilu!"

Toimituksia

Aamulla oli vuorossa takka- ja ovitoimitukset. Niitä odotellessani kuvasin taas pienen videoklipin sisältä. Video kiertää koko talon olohuoneen ikkunoista alkaen. Seuraavana on TV- / vierashuoneen ikkunat ja pääsisäänkäynti. Sitten järjestyksessä teknisen tilan ovi, kylpyhuoneen ja pikkuraksaajan huoneen ikkunat, keittiön välitilan ikkunat, vanhempien makuuhuoneen, vaatehuoneen, ja vessan ikkuna, pesuhuoneen ja saunan ikkunat, kodinhoitohuoneen ovi ja viimeisenä vanerilevy jonka paikalle tänään tullut liukuovi/ikkuna asennetaan:


Takka ja ovi saapuivat aikanaan ja harvoin on mainoslause osunut niin kohdalleen kuin tänään, -24° oli raksalla pakkasta.


Laitetaanpa vielä yksi talvinen ulkokuva.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Lumitöissä taas

Pitihän se vielä käydä lumitöissä raksalla. Siellä on ollut tämän viikon hiljaista timpureiden ollessa toisella työmaalla valun kuivumista odotellessa, mutta huomenna on tulossa Profinin lasiseinä/-liukuovi ja Tulikiven takka toimitukset. Timpuritkin taitavat tulla välipäivinä töihin ja me puolestamme lähdemme huomenna joulun viettoon, joten tänään oli viimeinen mahdollisuus. Samalla tuuletimme kosteutta ulos, vaikka talossa ei kovin kosteaa ollutkaan. Tallissa oli vähän kosteampaa.


Pimeäähän siellä oli. Ja kylmä.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Parempia kuvia

Lupailin eilen parempia kuvia. No eipä raksalle päivänvalossa tänäänkään ehditty, mutta oikea kamera sentään oli mukana. Kosteutta oli yllättävän vähän, ilmeisesti suurimmat tuuletettiin pihalle jo perjantaina muovien laiton yhteydessä. Kuvassa olohuone isoine ikkunoineen sekä välipohjan alle jäävä TV/vierashuone ja sen yläpuolella oleva ullakko. Myös pääovi ja osa eteisestä näkyy. Ovi ei lopullisesti ole noin pieni, vaan raksaoven tilalle tulee normaalilevyinen ovi sekä avattava levike ja lisäksi vielä korkea ja kapea ikkuna, joka näkyy seuraavassa kuvassa.


Tässä näkymä makuuhuoneiden, keittiön ja kylpyhuoneen läpi tekniseen tilaan ja eteisen toiseen puoliskoon. Sinisen ja punaisen putken yläpuolella häämöttää em. ikkuna.


Autotalli on jäänyt ihan paitsioon, koska emme ole päässeet ovesta sisään ilman kahvoja. Tänään keksimme keinon. Yllättävän hyvin riittää pienen Ixuksen salama kuvaamaan pimeässä. Näissä tallikuvissa ainoa valo salaman lisäksi tuli HongKongin halpis LED-otsalampusta. Kuva on nosto-oven suunnasta tallin perälle.


Tässä autokatoksen taakse jäävä varastoa tallin sisäpuolelta nähtynä.


Oli mukava huomata että tallista ja varastosta näyttäisi tulevan ihan hyvän kokoisia. Kummasti tilat vaikuttavat suuremmilta kun lattian pinta nousee parikymmentä senttiä ja katto lasketaan alas.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Valu valmis

Lattiavalut tehtiin siis eilen ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. Timpureiden tarkistusmittausten jälkeenkin näyttää hyvältä. Tänään laitettiin vielä muovit lattian päälle hidastamaan kuivumista. Muuten käy kuulemma niin että lattia käyristyy ja reunat nousevat ylös. Ja vuoden päästä kun pintamateriaalit ja listat ovat jo paikoillaan, reunat laskeutuvat alas ja parketin ja jalkalistan väliin jää parin sentin rako.


Muovit saavat olla paikoillaan pari viikkoa ja sitten hiotaan betoniliima pois. Muuten raksalla lienee aika hiljaista. Tuulettamassa ja pihaa siivoamassa pitäisi kyllä käydä joulun vieton ohessa. Varmaan parempia kuviakin tulee otettua,  niitä sitten myöhemmin.

torstai 16. joulukuuta 2010

Lattiavalu käynnissä

Tänään valetaan lattiat taloon ja autotalliin. Terassit ja autokatos valetaan joskus keväämmällä, nyt ei kannattanut ryhtyä rakentamaan niille lämpöistä suojarakennelmaa.

Seitsemän jälkeen työt olivat jo täydessä vauhdissa. Ruskon Betonin betoniauto oli paikalla ja pumpun putki luikerteli ovesta sisään.


Sisällä oli jo lähes neljännes lattiasta betonin peitossa.


Oli helpon näköistä hommaa tuo levittäminen ja tasoittaminen, mutta sillä taitaa olla jotain tekemistä osaamisen kanssa.


Lähtiessäni puoli kahdeksan jälkeen ensimmäinen auto oli tyhjä ja toinen tuli jo vastaan. 18 kuutiota betonia on tilattu, osa on kovempaa tavaraa autotalliin. Toivottavasti määrä on sopiva.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Edistystä

Tänään taas tapahtui. Tom Allen kävi asentamassa lattialämmitysputket. Kuvassa tekninen tila:


Olen aina ollut kateellinen muissa blogeissa nähdyistä hienoista jakotukeista, mutta nyt meilläkin on sellainen. Jee!


Myös puhallusvilla on saatu autotallin yläpohjaan, joten talli ehtinee sulaa niin että torstaina voidaan valaa molemmat lattiat kerralla.

Lisäksi hormi näyttäisi ilmestyneen paikalle, joten kantohommia on tiedossa. Sainpa vielä kunnalta yhteystiedot lähiteitä auraavalle urakoitsijalle. Vielä täytyy ylipuhua ne auraamaan tuo pihatie ainakin nyt rakentamisen ajan.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pikavisiitti

Vekaravapaa viikonloppu on vietetty ja illlalla teimme vielä pikavisiitin raksalle lumitöihin. LVI-mies oli käynyt perjantaina asentamassa kurastopperin paikoilleen (kuvassa takavasemmalla KHH:n ovea suojaavan sinisen muovin kohdalla). Timpurit puolestaan laittoivat valuverkot lattiaan viikonlopun aikana.


Kuva on otettu ulko-ovelta ja vasemmalla näkyvän vanerin paikalle odotellaan Profinin lasiseinä/-liukuovi pakettia lähipäivinä. Kuvassa hahmottuu myös KHH:n ja saunaosaston päälle jäävä työhuone, kts. pohjakuvat.

Anpen puhallusvillamiehet eivät päässeetkään perjantaina tallin kimppuun, mutta lupasivat tulla maanantaina. Maanantaina pitäisi myös Tom Allenin asentaa lattialämmitysputket.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Omakotitalojen hinnat nousivat

Omakotitalojen hinnat nousivat, kertoo Tilastokeskuksen tuore raportti. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 16,9 % vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä neliöhinnan ollessa 2956 €. Muualla maassa luvut ovat 9 % ja 1397 €

Täällä pääkaupunkiseudulla rakentaminen alkaa olla kannattavaa, mutta muualla maassa ei taida päästä omilleen jos joutuu myymään rakentamansa omakotitalon. Vai onko rakentaminen niin paljon halvempaa maakunnissa? Toisaalta vaikkei rakentamaansa taloa myisikään niin vaikuttaahan tuo arvo myös lainavakuuksiin (jos rakennus siis on lainan vakuutena) joten miten niitä ylipäätään voidaan rakentaa? Vai onko tässä jotain mitä en tajua? Tai siis varmaan on paljonkin...

Raksa-asiaa sen verran että lattioiden valu on ensi torstaina! Timpurit aikovat olla viikonloppunakin töissä, että saavat kaiken kuntoon. Rakentajat sen sijaan viettävät Turussa ensimmäisen juniori-vapaan viikonlopun sitten elokuun alun. Suuret kiitokset Kristiinan äidille!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Lumitöitä

Kävimme illalla raksalla uudemman kerran, lumitöitä tekemässä. Ensi talveksi täytyy varmaan hankkia vaikka puskulevyllä varustettu mönkijä tms. Tuo ajotie ja autopiha on sen verran iso, ettei koko talvea kolatakaan jaksa. Varsinkin jos talvet alkavat tälläisiä olemaan. Lumilinkokin voisi ehkä toimia, tosin linkoamissuunnat ovat vähän vähissä. Miten te muut homman hoidatte? Oletteko palkanneet paikallisen aurakuskin vai omin voiminko isommat lumityöt hoituvat?

Kävimme toki talossa sisälläkin, timpuri oli asentanut aiemmin mainittua alapohjan tarkistusluukkua paikoilleen. Kuvassa on luukun kehys valettuna aukkoon ja kehyksessä luukun tiivistyvä lämpöeristeosa. Tuohon tulee päälle vielä varsinainen kantava pintaluukku.


Iloksemme myös Terawatin sähkömies oli käynyt paikalla vetämässä lattian alle jäävät sähkövedot. Seuraavaksi taloon laitetaan valuverkot (vai mikä niiden oikea termi on?) ja maanantaina Tom Allen tuleekin sitten asentamaan lattialämmitysputkia.

Hormi vaihtoon

Paristakin eri syystä päätimme yrittää viime tipassa pistää aiemmin suunnitellun kevytteräshormin vaihtoon. Otimme yhteyttä takkamyyjään ja saimme kuin saimmekin hormin vaihdettua harkkorakenteiseen Tulikivi Advance -valmispiippuun (taitaa olla Schiedelin tekosia) ja sen myötä myös takan vaihdettua päältä liitettävästä alaliitosmalliksi. Muuten takkamalli säilyy kuvan mukaisena.
Kipitti. Kuva: Tulikivi
Näillä muutoksilla säästämme jonkun matkaa toista tonnia rahaa, eikä tarvitse murehtia monissa blogeissakin käytyä keskustelua kevythormien ongelmista. Takan paikkaa pitää hieman säätää, jotta saadaan hormi menemään kattokannattimien ohi, mutta kyse on vain muutamista senteistä.

Tammiston Tulikivi-studiolle suuret kiitokset joustavasta palvelusta!

Tänään raksalla käydessäni menossa oli viimeiset styroksit lattiaan ja tallin eristyksen jatko seuraavana vuorossa. Yritetään saada lattiavalut tehtyä vielä ennen joulua. Terawatin sähkömiestä odoteltiin saapuvaksi, mutta vähän kahdeksan jälkeen ei häntä vielä näkynyt.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kaatiskeikka

Alla Kristiinan unohtama kuva vesimittarista. Kuten kuvan laadusta voi huomata, Canon jäi kotiin ja iPhonen kamera on taas käytössä.


Perävaunu oli taas täynnä roskia, joten eilen ohjelmassa oli kaatiskeikka. Jätekuorma toimitettiin taas HSY:n Sortti-asemalle Konalaan. Perävaunussa oli muutama neliö kipsilevyä, noin kymmenen jätesäkillistä pakkausmuoveja ja -pahveja ja muuta roskaa sekä kymmenisen jätesäkillistä kivivillaa. Jätemaksu oli 30 €. Vastaavia kuormia on viety tähän mennessä muutama, joten jätteestä ei onneksi tule isoja kustannuksia.

Loppuviikko raksalla on ollut hiljaista, mutta ensi viikolla homma etenee taas vauhdilla. Ainakin niin toivotaan. Timpurit jatkavat tiistaina loppujen styroksien kanssa ja LVI-urakoitsija asentaa kurasyöpön. Myös autotallin loput villat saataneen paikoilleen ja yläpohjaan höyrynsulku sekä koolaukset. Niinpä perjantaina tallin yläpohjaan puhalletaan 40 senttiä puhallusvillaa. Puhallusvillan toimittaa lyhyellä varoitusajalla ja kohtuuhinnalla (n. 700 €) Anpe Oy, kiitos vaan sinne mutkattomasta palvelusta! Sitten saadaan tallissakin lämpö pysymään sisällä ja voidaan aloittaa valuvalmistelut.

Keskiviikkona Terawatin pitäisi aloittaa sähköasennukset ja seuraavan viikon maanantaina Tom Allen asentaa lattialämmitysputkiston, joten tämän vuoden puolella päästäneen vielä valamaan lattiaa sekä taloon että talliin. Loppuviikosta tai ensi viikon alussa pitäisi tulla terassin lasiovi /-seinä Profinilta, joten sekin asia saadaan kuntoon.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Äidin vapaailta raksalla

Sujuu se vapaailta näinkin, raksalla siivoillen ja ihmetellen. Samalla tuli otettua muutamia kuvia, sillä olihan Harri kotona odottamassa tarkkaa selontekoa talomme sisätöiden edistymisestä ja kuva kertoo enemmän kuin sanat konsanaan - ainakin jos sanaista arkkua availee rakentamisen ummikko. 

Ja sitten tilannekatsaus kuvien kera:

Alapohjan styrokseja on jo kiitettävä määrä paikoillaan ja putkimies on käynyt asentamassa vesiputket. Jätesäkeistä pilkistikin melkoinen määrä sellaisia pitkiä, makkaran näköisiä styroksin pätkiä, joita putkimiehemme oli kaivertanut pois vesijohtojen tieltä. Putkien päälle tulee vielä kerros tai kaksi styroksia.


Pikkuvessan kohdalle oli ilmaantunut tällainen putkihässäkkä. Hauska ja värikäs kokonaisuus, joka oletettavasti katoaa jonnekin seinän sisään tai kalusteiden taakse.


Kaikkea muuta älysin kyllä kuvata, mutta tänään asennettu vesimittari unohtui. Se oli kyllä paikallaan teknisessä tilassa eli "näkyy" kuvassa vasemmalla. Kuvista voi myös havaita, että rakenteen jäykistäjinä toimivat vanerilevyt on nyt asennettu molempiin päätyseiniin. Vaneria tulee päätyjen lisäksi myös osaan väliseinistä.


Sisällä talossa oli mukavan lämmintä. Jos pikkuraksaajalla olisi vähän enemmän ikää (ja raksalla vessa), voisi pakata eväät ja makuupussit autoon ja hurauttaa joku ilta raksalle yöksi. Tuollainen styroks-patja tuntui jalan alla jopa pehmoiselta.
Related Posts Plugin for Blogger...